AC/JC

2007-2009

Keväällä 2008 Johnnyboy on jostain syystä ajautunut odottamaan kyytiä Tampereen SLEY:n nuorisotoimistoon. Malttamattomana miehenä hän pyöri ympyrää pienessä huoneessa ja yhtäkkiä hänen silmiinsä osui pieni A5-kokoinen mainos vuoden 2008 Ristilukki-tapahtumasta. Muiden esiintyjien nimien ohella lapussa lukee myös "AD/HD". Johnnyboy aktivoitui ja niin aktivoituivat myös muut projektin jäsenet. Orkesterille, jolla ei ole ohjelmistoa eikä edes kaikkia tarvittavia soittajia, on myyty keikka! Sanat "pitäisi nähdä ja suunnitella sanoituksia" ja "pitäisi varmaan järjestää reenit" liikkuivat GSM-mastosta toiseen Lempäälän ja Köyliön sekä Lempäälän ja Tikkakosken välillä. Mitään konkreettista ei tapahtunut.

Konkreettisen toiminnan käynnistymisen tahmeus ei johtunut ainoastaan jäsenien saamattomuudesta. Pitkät välimatkat, tupaten täynnä olevat kalenterit ja Johnnyboyn jatkuva sairastelu, joka piti hänet pahimmillaan useita viikkoja kerrallaan sairaalassa suuren osan vuotta 2008, asettivat melkoisia haasteita musisoinnin aloittamiselle. Kevät ja kesä 2008 karkasivat menneisyyteen ennen kuin kukaan ehti edes tajuta. Elo- syyskuun taitteessa Johnnyboy ja Timo totesivat puhelinkeskustelussaan karun faktan: "Nyt meillä todella on kiire."

Kuka tahansa luovaa työtä tekevä ihminen osaa sen kertoa - paras ja antoisin inspiraation lähde on viime hetken paniikki. AD/HD aloitti soittoharjoitusten aikatauluttamisen ja kappaleiden sanoittamisen siinä vaiheessa, joka oli kaikilla järkevillä mittareilla ainakin kaksi kuukautta liian myöhään. Esimerkkinä mainittakoon, että viimeinen sanoitus valmistui kaksi päivää ennen konserttia. Tapahtui myös kummallisia yhteensattumia ja viestintäkatkoksia. Syystä, jota ei vieläkään osaa eritellä, Johnnyboy sai yhteyden Heikkiin (ja hänen kauttaan Nikoon) aivan liian myöhään - alle kuukausi ennen konserttia. Hätäpäissään Johnnyboy oli siinä vaiheessa tullut kiinnittäneeksi Ristilukin keikalle laulajaksi Norman-yhtyeen kautta tutuksi tulleen Elias Johnsonin (sukunimi muutettu). Samassa rytäkässä, noin kuukausi ennen konserttipäivää, Johnnyboy ruinasi komppikitaristiksi Daddy's Teddy Bears:ssa rokkikitaristin uransa aloittaneen Antti Karojärven ja rumpaliksi Joonas Keinäsen Unseen-yhtyeesä (vuodesta 2007 myös DTB:n rumpali). Kaikille rekrytoimilleen soittajille Johnnyboy ilmoitti (tai ainakin luulee tehneensä niin), että kyseessä on yksi keikka, jonka jälkeen mietitään, mitä tehdään. Saman hän ilmoitti sivuun jääneelle Heikille, jonka kautta tieto meni (toivottavasti) myös Nikolle.

Ilman Timoa ja Eliasta Ristilukin keikka olisi jäänyt soittamatta. Johnnyboy oli melko huonossa kunnossa koko valmistelujen ajan ja 3/5 orkesterista (Elias, Antti ja Joonas) olivat sotkeutuneet projektiin vasta hetkeä aiemmin. Timo sai omalla tehokkudellaan ja innostuksellaan muutkin yrittämään kaikkensa, hän teki valtavan työn avustaessaan Johnnyboyta sanoituksissa ja hoiti kaikki asiat Ristilukin järjestelytiimin kanssa. Elias hoiti kaikki bändin sisäiset järjestelyt, harjoitusajat, tiedottamisen ja kaiken muun ohessa teki mahdottoman, ja opetteli laulamaan keikkasetin kappaleet, joihin sanoitukset tulivat tipoittain, ja ensimmäinenkin raskaasti liian myöhään.

Sitä viikkoa, jonka lauantaina Ristilukki oli, voi kuvata ainoastaan termillä "kummallinen". Sattumusten sarja alkoi keskiviikkona, jolloin Johnnyboy totesi herätessään, että edellisenä iltana vähän aristanut vasemman käden etusormi on turvonnut muodottomaksi möykyksi, eikä kestä pienintäkään liikuttelua. Myöhemmin samana päivänä Elias soittaa ja kertoo olevansa kovassa kuumeessa ja pahassa kurkkutaudissa. Torstaina, kun Eliaksen kuume on alkanut hieman hellittää ja Johnnyboyn sormen oikea muoto on alkanut hieman palautua, Timo soittaa, että hänen oikea kätensä on jäänyt puristuksiin puulaatikoiden väliin ja on käytännössä toimintakyvytön. "Lead-kitaristi ei pysty soittamaan, basisti ei pysty soittamaan ja laulaja ei pysty laulamaa, joten hyvin menee", toteaa Johnnyboy Timolle. "Tuntuu siltä, että alakerrassa on joku, joka ei todella halua meidän soittavan", pohtii Timo, johon aina sarkastinen Johnnyboy vastaa: "Tai sitten me ei vaan ymmärretä selkeää viestiä taivaasta: 'Lopettakaa se naurettava pelleily ja tehkää jotain järkevää.'" Perjantaina, viimeisenä iltana ennen Ristilukkia, oli tarkoitus järjestää pitkät harjoitukset, ja saattaa ohjelmisto esityskuntoon. Se olisi ollut ainoa mahdollisuus, jolloin yhtye olisi voinut soittaa koko ohjelmiston alusta loppuun asti valmiilla uusilla sanoituksilla läpi - tosin ilman Timoa, joka oli sen illan kiinni Köyliössä valmistelemassa seuraavan päivän tapahtumaa. Eliaksen kuume nousi takaisin ja lyhyen pohdinnan jälkeen bändi päätyi ratkaisuun, että Elias sairastaa kotona ja muu porukka toivoo ja rukoilee, että hän on lauantaina esiintymiskunnossa.

Lauantai 4.10.2008 Köyliö, Lallintalo:
Timon käsi on paketissa, mutta kestää soittamista. Johnnyboyn etusormi aristaa, mutta on kestänyt edellisen illan varoivaiset soittokokeilut. Eliaksella ei ole kuumetta, mutta ei hän kunnossakaan ole. Bändi pitää keskellä päivää sähköttömät kertausreenit asuntoautossa, jolla Johnnyboy, Antti, Elias ja Joonas tulivat Köyliöön (kielisoittajat vetivät ilman vahvistimia, Joonas rummutti sormilla pöytälevyä, Elias yritti kiljua hiljaa). Sivumennen mainittakoon, että se oli ainoa kerta ennen varsinaista konserttia, kun koko yhtye pääsi harjoittelemaan yhdessä ohjelmistoaan, ja ainoa, jossa Eliaksella oli edessään laulujen lopulliset sanat. Pikaharjoitusten jälkeen Timo palasi töihinsä miksauspöydän taakse, Johnnyboy alkoi käydä Eliaksen kanssa läpi uusien sanojen oikeaa rytmitystä, Joonas teki jotain, ja Antti päätti nukkua auton parvisängyssä. Mitä itse konsertissa tulisi tapahtumaan, sitä ei kukaan uskaltanut edes arvailla. Ainoa varma asia oli, että Johnnyboyn etusormi lakkaisi toimimasta ennen keikan loppua, mutta hän piti tiedon visusti itsellään. Parhaiten tunnelmaa kuvaa ehkä Eliaksen ajatus: "Ei tässä voi kai muuta kuin mennä lavalle, luottaa Jumalaan, koettaa selviytyä ja korvata ongelmat sekä harjoituksen puute asenteella."
Juuri näin tapahtui.

AD/HD selvisi Ristilukin keikasta, koska kaikki ovat vielä hengissä. Vastaanotto oli uskomaton. Varmasti kaikki eivät pitäneet bändistä, mutta ilmeisesti suurimmalla osalla oli bändistä hyvin selvä mielipide - emme siis ainakaan jättäneet ketään kylmäksi. Seuraavien viikkojen aikana korviimme alkoi tipoitain valua suusta suuhun kulkeneita tarinoita Ristilukin pimeästä riehuntabändistä. Ainakin allekirjoittaneen (Johnnyboy) mielestä tarinoita kuului kummallisen paljon siihen nähden, mitä salissa oli kuulijoita. Sierrassa vuonna 2 ennen Hakkarin suurta käpysotaa päähäni pälkähtänyt ajatus osoittautui oikeaksi.

Antti taisi olla ensimmäinen joka sanoi ääneen tämän ajatuksen: "Tätähän voisi tehdä niinkin, että vedetään samanlaista perusrockia, mutta tehdään biisit itse." Jatkosta, joko pelkillä uudelleen sanoitetuilla cover-kappaleilla tai omilla oli muutenkin satunnaisesti puhetta, mutta Johnnyboy, ainakin mielessään, työnsi asian sivuun ajatellen, että vedetään nyt tämä keikka, joka on tullut luvatuksi ja mietitään sitten mitä tehdään vai tehdäänkö mitään. Ristilukin keikan jälkeen, Lallintalon takapihalla, Johnnyboy päätti, että ainakin hän voisi yrittää kehittää tämän muotoista bändiä pidemmällekin. Kotimatkalla hän kysyi Joonakselta ja Antilta, olisivatko he valmiita jatkamaan. Molemmat olivat. Elias kertoi oman kantansa seuraavana päivänä, samoin Timo. Valehteliko Johnnyboy siis Ristilukin lavalla sanoessaan, että AD/HD nähdään nyt ensimmäistä ja todennäköisesti viimeistä kertaa keikalla? Ainakaan siinä suhteessa ei, että kun bändi tullaan seuraavan kerran näkemään lavalla, kokoonpano ja nimi ovat molemmat muuttuneet.

Ristilukin keikasta sivuun jääneet Heikki ja Niko tulivat mukaan porukkaan. Aika Ristilukista joulukuun viimeiselle viikolle meni bändiä järjestäessä, ohjelmistoa miettiessä, uusia kappaleita kerätessä ja brändiä kehittäessä. Johnnyboy oli lokakuun lopusta jouluun yhtäjaksoisesti sairaalassa, ja hoiti omaa osuuttaan bändin toiminnasta kävellen ympäri yksityishuonettaan puhuen puhelimessa. Elias otti käytännön järjestelyt hoitaakseen, ja kun hän sai järjestettyä uuden soittajaporukan ensimmäisen kerran samaan tilaan, yhtyeen nimi päätettiin vaihtaa, ja työnjako sovittiin tällaiseksi:

Elias Johnson, laulu
Johnnyboy Vaitniemi, kitara
Niko Rimbacher, kitara
Heikki Mäkinen, kitara
Antti Karojärvi, kitara
Timo Orre, basso
Joonas Keinänen, rummut

Ryhmän vakiojäseniksi tulivat myös:
Tatu Wikman, valot ja keksinnöt
Mirva Koivukangas, managerointi
Esko Ansami, lavaääni, kitarateknikko

Ville Saarikangas tuli yhtyeen äänimieheksi alkuvuodesta 2009, samoihin aikoihin, kun bändi päätti nimensä olevan jatkossa AC/JC.

Heti palaverin perään pidetyt soittoharjoitukset osoittivat uuden kokoonpanon toimivan hyvin yhteen, niin musiikillisesti kuin henkilökemiallisesti. Tammikuussa 2009 pidettyjen seuraavien harjoitusten jälkeen Heikki sanoi ääneen asian, johon muiden oli helppo yhtyä: "Bändi on keikkakunnossa ja rokkaa hienosti." Sairastelu ja vammautumiset ovat riivanneet yhtyettä alusta saakka, ja toistaiseksi tilanne on pysynyt samana. Heikki joutui poistumaan korkean kuumeen takia uuden kokoonpanon ensimmäisistä yhteisistä, kaksipäiväisistä harjoituksista, jo ensimmäisen päivän alkupuolella. Tätä kirjoittaessa Johnnyboy on kärsinyt yli kaksi kuukautta pitkittyneestä viruspohjaisesta väikorvavaivasta eikä tällä hetkellä kuule oikealla korvallaan mitään. Heikki on jälleen kovassa kuumeessa ja joutuu jättämään tulevan viikonlopun harjoitukset väliin. Kukaan ei kai (toistaiseksi) kärsi tapaturmaisista väliaikaisista (Luoja varjelkoon meitä pysyviltä) vammoista. Ehkä joku alakerrassa haluaa tehdä soittamisestamme mahdollisimman hankalaa, tai sitten emme edelleenkään ymmärrä selkeää taivaasta tulevaa viestiä.